Oma polkuni energiahoitojen pariin
Jos joku olisi sanonut 10 vuotta sitten, että tulen tekemään energiahoitoja, olisin nauranut makeasti.
En tiennyt energiahoidoista juuri mitään, enkä todellakaan ollut ensimmäisenä ilmoittautumassa mukaan mihinkään, mikä kuulosti vähääkään “hörhöltä”.
Päädyin energiahoitajaksi oikeastaan hillittömän uteliaisuuteni vuoksi. Kuuntelin webinaarin, jossa kerrottiin, että energiahoidon avulla voi tehdä jäsenkorjausta, ja se kuulosti täysin absurdilta.
Muistan miettineeni, että joko he ovat oikeassa, tai kyseessä on harvinaislaatuisen röyhkeä hyväuskoisten rahastuskikka. Lähdin kurssille mukaan sillä ajatuksella, että jos noita lupauksia ei täytetä, vaadin rahani takaisin. Olin alkuun todella epäluuloinen, mutta uteliaisuus voitti.